DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Rohkaisu (2/2)

  • Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole.
  • Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen.
  • Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano,
    enää ei heitä polta aurinko
    eikä paahtava helle.
    Karitsa, joka on valtaistuimen edessä,
    kaitsee heitä
    ja vie heidät elämän veden lähteille,
    ja Jumala pyyhkii heidän silmistään
    kaikki kyyneleet.
  • Minä, minä olen teidän lohduttajanne.
    Kuinka olet voinut pelätä kuolevaista ihmistä,
    Aadamin lasta, joka lakastuu kuin ruoho?
  • Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.
  • Kaipaan päästä tapaamaan teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan ja näin vahvistaa teitä, tai paremminkin, jotta puolin ja toisin saisimme rohkaisua yhteisestä uskostamme.
  • Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.

Päivän Raamatun jae

Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa