DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Voima (2/2)

  • He eivät vallanneet maata omalla miekallaan,
    ei heidän oma voimansa vienyt heitä voittoon,
    vaan sinun oikea kätesi,
    sinun voimasi ja kirkkautesi,
    sillä sinä rakastit heitä.
  • Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.
  • Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.
  • Yksinäisen kimppuun on helppo käydä,
    mutta kaksi pitää puolensa,
    eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.
  • Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua, poikani!
  • Sinulta tulevat rikkaus ja kunnia, kaikkea sinä hallitset. Kaikki voima ja valta on lähtöisin sinulta, sinun vallassasi on tehdä suureksi ja väkeväksi kenet tahdot.
  • Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa.
    Hän on voimallinen,
    hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus.
    Koskaan hän ei tuomitse väärin.
  • Kuka on tämän tehnyt, kuka saanut aikaan?
    Hän, joka alusta alkaen on kutsunut sukupolvet elämään.
    Minä, Herra, olen ensimmäinen,
    ja viimeistenkin keskellä olen sama.
  • Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon. Olemmehan päässeet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja voimallaan.
  • Kaipaan päästä tapaamaan teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan ja näin vahvistaa teitä, tai paremminkin, jotta puolin ja toisin saisimme rohkaisua yhteisestä uskostamme.
  • Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.
  • Enkeli vastasi: »Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.»
  • Minä teen Juudan heimosta vahvan,
    ja Joosefin heimoa minä autan.
    Minä annan niiden palata takaisin,
    sillä minä armahdan kansaani.
    He ovat jälleen minun omiani,
    ikään kuin en olisi koskaan heitä hylännyt.
    Minä olen Herra, heidän Jumalansa,
    minä kuulen heidän rukouksensa.
  • Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.

Päivän Raamatun jae

Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.»

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Koska olet arvokas minun silmissäni,
koska olet kallis ja rakas,
minä luovutan kansanheimoja sinun sijastasi,
kansakuntia sinun henkesi hinnaksi.
Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa