Raamatun jakeita heikkoudesta
- Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.
- Mutta hän on vastannut minulle: »Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.» Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.
- Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,
Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. - Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa. - Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.
- Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
- Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.
- Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa.
- Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.
- Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.
- Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.
- Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä,
synkkä mieli kuihduttaa ruumiin. - Avaa sinä suusi hiljaisten puolesta,
hanki oikeutta syrjityille. - Puolustakaa orpoja ja onnettomia,
huolehtikaa köyhistä ja kurjista. - Syvyys huutaa syvyydelle,
kun sinun koskesi pauhaavat –
kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi
ovat vyöryneet ylitseni.
Päivän Raamatun jae
Hän on kallio, hän on minun pelastukseni,hän on linnani, minä en horju.