- Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa.
- Hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
- Pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
- Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu.
- Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele, etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat.
Liittyvät aiheet
Vanhurskaus
Joka vanhurskauteen ja laupeuteen...
Pelastus
Eikä ole pelastusta yhdessäkään...
Armo
Käykäämme sentähden uskalluksella armon...
Maailma
Älkää rakastako maailmaa älkääkä...
Riippuvuus
Kaikki on minulle luvallista...
Itsehillintä
Kuin kaupunki, varustukset hajalla...
Päivän Raamatun jae
Ja tulkoon osaksemme Herran,meidän Jumalamme, laupeus.
Suo menestyä meille kättemme työn;
niin, suo menestyä meidän kättemme työn.
Satunnainen Raamatun jae
Suo minun varhain kuulla sinun armoasi,sillä sinuun minä turvaan.
Osoita minulle tie,
jota minun tulee käydä,
sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni.Seuraava jae!Kuvan kanssa
