DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Arkisto (Joulukuu 2012)

Maanantai 31. joulukuuta 2012

Hän sanoi heille: »Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.»

Sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Mikä ilo, kun löytyy sattuva vastaus,
oikea sana oikeaan aikaan!

Lauantai 29. joulukuuta 2012

Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

Perjantai 28. joulukuuta 2012

Hyvä ja oikeamielinen on Herra,
hän neuvoo syntisille tien.
Hän hankkii sorretuille oikeuden,
hän opettaa köyhille tiensä.

Torstai 27. joulukuuta 2012

Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten peitä sitä astialla tai pane sitä vuoteen alle. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon.

Keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Vain Herra on pyhä, ei ole toista,
meidän Jumalamme yksin on luja kallio.

Tiistai 25. joulukuuta 2012

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Maanantai 24. joulukuuta 2012

Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle.

Sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä!

Lauantai 22. joulukuuta 2012

Se, joka on rehellinen ja tekee oikein,
jonka sydän on vilpitön ja puheet totta.
Se, joka ei panettele,
joka ei tee lähimmäiselleen pahaa
eikä saata naapuriaan huonoon huutoon.

Perjantai 21. joulukuuta 2012

Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta.

Torstai 20. joulukuuta 2012

Älä rehki rikastuaksesi,
älä tuhlaa ajatuksiasi siihen.

Keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emme syntisiä pakanoita. Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.

Tiistai 18. joulukuuta 2012

Kunnon miestä ohjaa rehellisyys,
omaan vilppiinsä kavala kaatuu.

Maanantai 17. joulukuuta 2012

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!

Sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Lauantai 15. joulukuuta 2012

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

Päivän Raamatun jae

Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.»

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Jeesus vastasi: »Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?»Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa