DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Arkisto (Elokuu 2014)

Sunnuntai 31. elokuuta 2014

Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta –
kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun,
niin saat rakkautta ja kiitosta
sekä Jumalalta että ihmisiltä.

Lauantai 30. elokuuta 2014

Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

Perjantai 29. elokuuta 2014

Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.

Torstai 28. elokuuta 2014

Pitkämielisyys on järkevän miehen merkki,
äkkipikaisuus on hulluuden huippu.

Keskiviikko 27. elokuuta 2014

Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.

Tiistai 26. elokuuta 2014

Älä kadehdi väkivallantekijää,
älä mieli niille teille, joita hän kulkee.
Väärämielistä Herra kammoksuu,
mutta oikeamielisen hän ottaa suojaansa.

Maanantai 25. elokuuta 2014

Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.

Sunnuntai 24. elokuuta 2014

Joka pyrkii oikeuteen ja laupeuteen,
saa elämän, kunnian ja vanhurskauden.

Lauantai 23. elokuuta 2014

Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.

Perjantai 22. elokuuta 2014

Jos Herra ei taloa rakenna,
turhaan näkevät rakentajat vaivaa.
Jos Herra ei kaupunkia vartioi,
turhaan vartija valvoo.

Torstai 21. elokuuta 2014

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.

Keskiviikko 20. elokuuta 2014

Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

Tiistai 19. elokuuta 2014

Minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni, annan kaikkien kansojen tuntea, kuka minä olen. Ne tietävät silloin, että minä olen Herra.

Maanantai 18. elokuuta 2014

Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte, sanokaa vain: »Kyllä», kun kiellätte, sanokaa: »Ei.» Muutoin teitä kohtaa tuomio.

Sunnuntai 17. elokuuta 2014

Jos hyvän vaimon löydät,
löydät aarteen, kalliimman kuin meren helmet.

Lauantai 16. elokuuta 2014

Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on.

Perjantai 15. elokuuta 2014

Joka harkiten toimii, saa kaikkea hyvää,
onni on sen, joka turvaa Herraan.

Torstai 14. elokuuta 2014

En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta.

Keskiviikko 13. elokuuta 2014

Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’

Tiistai 12. elokuuta 2014

Hänen vihansa kestää vain hetken,
hänen hyvyytensä läpi elämän.
Illalla on vieraana itku
mutta aamulla ilo.

Maanantai 11. elokuuta 2014

Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.

Sunnuntai 10. elokuuta 2014

Herra, sinuun minä turvaan.
Älä milloinkaan hylkää minua.
Sinä olet vanhurskas,
pelasta minut!

Lauantai 9. elokuuta 2014

Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.

Perjantai 8. elokuuta 2014

Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

Torstai 7. elokuuta 2014

Korkea ja Ylhäinen,
hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä,
sanoo näin:
– Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.
Minä virvoitan murtuneiden hengen
ja herätän eloon nöyrien sydämen.

Keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen,
niin suunnitelmasi menestyvät.

Tiistai 5. elokuuta 2014

Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.

Maanantai 4. elokuuta 2014

Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi,
hän viitoittaa sinulle oikean tien.

Sunnuntai 3. elokuuta 2014

Niin kaukana kuin itä on lännestä,
niin kauas hän siirtää meidän syntimme.

Lauantai 2. elokuuta 2014

Älkää antako ruumiinne jäseniä synnin käyttöön vääryyden aseiksi! Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi!

Perjantai 1. elokuuta 2014

Näin sanoo Herra:
– Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa,
ottakaa oppia menneistä ajoista!
Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä,
niin löydätte rauhan.
Näin sanoin,
mutta te vastasitte: »Emme kulje!»

Päivän Raamatun jae

Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Joka pyrkii oikeuteen ja laupeuteen,
saa elämän, kunnian ja vanhurskauden.
Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa