- Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet. - Te kyllä tarkoititte minulle pahaa, mutta Jumala käänsi sen hyväksi. Hän antoi tämän kaiken tapahtua, jotta monet ihmiset saisivat jäädä henkiin.
- Kuka on tämän tehnyt, kuka saanut aikaan?
Hän, joka alusta alkaen on kutsunut sukupolvet elämään.
Minä, Herra, olen ensimmäinen,
ja viimeistenkin keskellä olen sama. - Lakatkaa te huolehtimasta!
Tietäkää, että minä olen Jumala,
kaikkia kansoja mahtavampi,
korkein koko maailmassa. - Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.
- Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä.
- Siunatkoon Jumala meitä,
ja palvelkoot häntä kaikki maan ääret. - Nuoret leijonatkin uupuvat ja näkevät nälkää,
mutta sillä, joka turvaa Herraan, on kaikkea kyllin. - Ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
»Jeesus Kristus on Herra.» - Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään.
- Mutta Herran silmä on niiden yllä,
jotka palvelevat häntä
ja luottavat hänen uskollisuuteensa. - Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
- Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä! - Pitäkää kaikki minun käskyni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra.
- Jeesus vastasi: »Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.»
- Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut.
- Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa,
niin minä kaipaan sinua, Jumala. - Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.
- Sinä, Herra, hallitset ikuisesti,
sinun valtaistuimesi pysyy polvesta polveen. - Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele,
hän ei muuta mieltään.
Hänkö ei tekisi, mitä sanoo?
Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa? - Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
- Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.
- Voiko kukaan kätkeytyä sellaiseen piilopaikkaan, etten minä häntä näkisi? sanoo Herra.
Enkö minä ole läsnä kaikkialla niin taivaassa kuin maassa? sanoo Herra. - Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet.
- Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
Päivän Raamatun jae
Toiset kerskuvat sotavaunuistaan, toiset hevosistaan,mutta me kutsumme avuksi Herran, Jumalamme, nimeä.
Satunnainen Raamatun jae
Jumala, minun Jumalani,sinua minä odotan.
Sieluni janoaa sinua,
ruumiini ikävöi sinua
ja uupuu autiomaassa ilman vettä.Seuraava jae!Kuvan kanssa






