DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Arkisto (Helmikuu 2013)

Torstai 28. helmikuuta 2013

Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.

Keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme,
otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan.

Tiistai 26. helmikuuta 2013

Vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen,
jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla
me olemme parantuneet.

Maanantai 25. helmikuuta 2013

Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.

Sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen,
joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä.

Lauantai 23. helmikuuta 2013

Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.

Perjantai 22. helmikuuta 2013

Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.

Torstai 21. helmikuuta 2013

Joka pyrkii oikeuteen ja laupeuteen,
saa elämän, kunnian ja vanhurskauden.

Keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja.

Tiistai 19. helmikuuta 2013

Kun Herra on minun kanssani,
en minä mitään pelkää.
Mitä voisivat ihmiset silloin?

Maanantai 18. helmikuuta 2013

Pyrkikää hyvään, älkää pahaan,
jotta saisitte elää!
Silloin Herra Jumala Sebaot on teidän kanssanne,
niin kuin te sanotte hänen olevan.

Sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

Lauantai 16. helmikuuta 2013

Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää.
Vain tätä Herra sinulta odottaa:
tee sitä mikä on oikein,
osoita rakkautta ja hyvyyttä
ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Perjantai 15. helmikuuta 2013

Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa.

Torstai 14. helmikuuta 2013

Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!

Keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!»

Tiistai 12. helmikuuta 2013

Voiko kukaan kävellä tulisilla hiilillä
ilman että jalat kärventyvät?

Maanantai 11. helmikuuta 2013

Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.

Sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Silloin voin, jos Jumala suo, tulla iloisin mielin teidän luoksenne ja virkistyä seurassanne.

Lauantai 9. helmikuuta 2013

Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.

Perjantai 8. helmikuuta 2013

Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen.

Torstai 7. helmikuuta 2013

Hän on rakentanut asumuksensa taivaisiin,
perustanut holvisalinsa maan ylle.
Hän kutsuu vedet merestä
ja kostuttaa niillä maan.
Hänen nimensä on Herra.

Keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne.

Tiistai 5. helmikuuta 2013

Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.

Maanantai 4. helmikuuta 2013

Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.

Sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: »Älä himoitse.»

Lauantai 2. helmikuuta 2013

Jos harkinta puuttuu, hanke kaatuu,
jos on neuvonantajia, se onnistuu.

Perjantai 1. helmikuuta 2013

Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Mene, uskosi on parantanut sinut.» Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana.

Päivän Raamatun jae

Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi,
maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa