DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Arkisto (Elokuu 2015)

Maanantai 31. elokuuta 2015

Roomalaiskirje 5:7-8Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.

Sunnuntai 30. elokuuta 2015

Roomalaiskirje 12:2Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.

Lauantai 29. elokuuta 2015

Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat,
kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!

Perjantai 28. elokuuta 2015

Etkö jo ole oppinut,
etkö ole kuullut,
että Herra on ikuinen Jumala,
koko maanpiirin luoja?
Ei hän väsy, ei uuvu,
tutkimaton on hänen viisautensa.

Torstai 27. elokuuta 2015

Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää
ja haluaa nähdä hyviä päiviä,
hillitköön kielensä pahoista sanoista
ja huulensa valhetta puhumasta.
Kääntyköön hän pois pahasta ja tehköön hyvää,
etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.

Keskiviikko 26. elokuuta 2015

Sananlaskut 16:32Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi,
maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.

Tiistai 25. elokuuta 2015

Itse, omassa ruumiissaan, hän »kantoi meidän syntimme» ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. »Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.»

Maanantai 24. elokuuta 2015

Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

Sunnuntai 23. elokuuta 2015

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.

Lauantai 22. elokuuta 2015

Matteus 10:29-31Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.

Perjantai 21. elokuuta 2015

»Jos voit?» vastasi Jeesus. »Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.»

Torstai 20. elokuuta 2015

Sananlaskut 19:8Itseään auttaa, joka ymmärrystään lisää,
onnen saa, joka harkiten toimii.

Keskiviikko 19. elokuuta 2015

Efesolaiskirje 5:2Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.

Tiistai 18. elokuuta 2015

Heprealaiskirje 13:1-2Pysyköön veljesrakkautenne elävänä. Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.

Maanantai 17. elokuuta 2015

Kunnon poika on isänsä ilo,
onnellinen se, jolla on viisas poika.

Sunnuntai 16. elokuuta 2015

Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.

Lauantai 15. elokuuta 2015

Luukas 12:15Hän sanoi heille kaikille: »Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.»

Perjantai 14. elokuuta 2015

Sinä osoitat minulle elämän tien,
sinun lähelläsi on ehtymätön ilo,
sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.

Torstai 13. elokuuta 2015

1. Korinttilaiskirje 15:3-4Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: – Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu.

Keskiviikko 12. elokuuta 2015

Matteus 12:36Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.

Tiistai 11. elokuuta 2015

Sananlaskut 17:17Ystävän rakkaus ei koskaan petä,
veli auttaa veljeä hädän hetkellä.

Maanantai 10. elokuuta 2015

Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.

Sunnuntai 9. elokuuta 2015

Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään.

Lauantai 8. elokuuta 2015

Psalmi 24:1Herran on maa ja kaikki mitä siinä on,
maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat.

Perjantai 7. elokuuta 2015

Markus 8:36Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?

Torstai 6. elokuuta 2015

Jesaja 40:8Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.

Keskiviikko 5. elokuuta 2015

Herra, pelasta minut valehtelijoiden käsistä,
varjele heidän petollisilta puheiltaan.

Tiistai 4. elokuuta 2015

Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden.

Maanantai 3. elokuuta 2015

Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!

Sunnuntai 2. elokuuta 2015

Jumala, pidä minusta huoli,
sinuun minä turvaan.

Lauantai 1. elokuuta 2015

1. Korinttilaiskirje 15:22Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.

Päivän Raamatun jae

Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi,
maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä,
synkkä mieli kuihduttaa ruumiin.
Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa