DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Arkisto (Heinäkuu 2018)

Tiistai 31. heinäkuuta 2018

1. Korinttilaiskirje 15:34Tulkaa lopultakin järkiinne, älkää tehkö syntiä! On näet eräitä, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä – tämän sanon teidän häpeäksenne.

Maanantai 30. heinäkuuta 2018

Sananlaskut 29:11Tyhmä päästää vihansa valloilleen,
viisas malttaa ja hillitsee vihansa.

Sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

2. Timoteuskirje 2:15Pyri kaikin voimin osoittautumaan Jumalan silmissä luotettavaksi työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka opettaa totuuden sanaa oikein.

Lauantai 28. heinäkuuta 2018

Heprealaiskirje 11:11Koska Abraham ja Saara uskoivat, he kykenivät saamaan jälkeläisen, vaikka Saara oli hedelmätön ja heidän aikansa jo oli ohi. Abraham piti lupauksen antajaa luotettavana.

Perjantai 27. heinäkuuta 2018

Silloin minä huusin hädässäni Herraa,
kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä,
ja hän kuuli minun huutoni.

Torstai 26. heinäkuuta 2018

Eloon jäämiseni ei minulle kuitenkaan merkitse mitään sen rinnalla, että pääsen matkani päähän ja saatan loppuun Herralta Jeesukselta saamani palvelutehtävän: julistaa evankeliumia Jumalan armosta.

Keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Filippiläiskirje 4:9Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet ja minusta nähneet. Silloin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

Tiistai 24. heinäkuuta 2018

Sananlaskut 19:22Uskollisuus on ihmisessä arvokkainta,
parempi on köyhä kuin petollinen.

Maanantai 23. heinäkuuta 2018

Kylvö ohdakkeisiin tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan mutta jossa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat sen.

Sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Jumala, onko sinun vertaistasi!
Sinä annat synnit anteeksi
ja jätät rankaisematta
jäljelle jääneen kansasi rikkomukset.
Sinä et pidä vihaa iäti,
sinä olet laupias.

Lauantai 21. heinäkuuta 2018

Sananlaskut 18:16Lahja avaa ovet antajalleen,
vie hänet mahtimiesten luo.

Perjantai 20. heinäkuuta 2018

1. Korinttilaiskirje 15:33Älkää eksykö! »Huono seura hyvät tavat turmelee.»

Torstai 19. heinäkuuta 2018

1. Johanneksen kirje 4:1Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

Keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Psalmi 119:9Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä?
Siten, että noudattaa sinun sanaasi.

Tiistai 17. heinäkuuta 2018

1. Korinttilaiskirje 16:13Valvokaa, pysykää uskossanne lujina, olkaa urheita, olkaa vahvoja.

Maanantai 16. heinäkuuta 2018

Heprealaiskirje 9:14Kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.

Sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Sananlaskut 16:32Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi,
maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.

Lauantai 14. heinäkuuta 2018

1. Johanneksen kirje 4:18Vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.

Perjantai 13. heinäkuuta 2018

1. Korinttilaiskirje 3:16Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

Torstai 12. heinäkuuta 2018

Psalmi 139:4Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi.

Keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Luukas 18:27Jeesus vastasi: »Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.»

Tiistai 10. heinäkuuta 2018

5. Mooseksen kirja 28:1Jos kaikessa tottelette Herraa, Jumalaanne, ja tarkoin noudatatte hänen käskyjään, jotka minä teille annan, niin Herra asettaa teidät maan kaikkien kansojen yläpuolelle.

Maanantai 9. heinäkuuta 2018

Psalmi 33:22Herra, tue meitä uskollisesti,
kun me panemme toivomme sinuun.

Sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Matteus 5:6Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.

Lauantai 7. heinäkuuta 2018

Kolossalaiskirje 2:2Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen.

Perjantai 6. heinäkuuta 2018

Saarnaaja 5:17Niinpä olenkin havainnut, että on oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä, jota ihminen näkee vähinä Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla; sellainen on hänen osansa.

Torstai 5. heinäkuuta 2018

1. Pietarin kirje 1:8-9Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Herra Jumala sanoi: »Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.»

Tiistai 3. heinäkuuta 2018

Psalmi 68:5-6Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi,
ylistäkää häntä, joka kiitää pilvivaunuillaan.
Herra on hänen nimensä, iloitkaa hänen edessään!
Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja,
Jumala pyhässä asunnossaan.

Maanantai 2. heinäkuuta 2018

Matteus 6:7Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.

Sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Apostolien teot 5:42Entiseen tapaan he joka päivä opettivat temppelissä ja kodeissa ja julistivat, että Jeesus on Messias.

Päivän Raamatun jae

Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Herra, sinä olet minun Jumalani!
Sinun korkeuttasi laulan, sinun nimeäsi ylistän,
sillä sinä toteutit ihmeellisen suunnitelman,
kaukaa harkitun, varman ja luotettavan.
Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa