DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Arkisto (Tammikuu 2015)

Lauantai 31. tammikuuta 2015

Jeremia 29:11Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Perjantai 30. tammikuuta 2015

Efesolaiskirje 3:16-17Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.

Torstai 29. tammikuuta 2015

Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,
sinun lähtösi ja tulosi
nyt ja aina.

Keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.

Tiistai 27. tammikuuta 2015

Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta.

Maanantai 26. tammikuuta 2015

Psalmi 119:60Oikopäätä, viivyttelemättä
minä aina täytän sinun käskysi.

Sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti.

Lauantai 24. tammikuuta 2015

Johannes 15:12Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.

Perjantai 23. tammikuuta 2015

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

Torstai 22. tammikuuta 2015

Roomalaiskirje 12:12Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Psalmi 119:93Milloinkaan en unohda sinun säädöksiäsi,
ne antavat minulle elämän.

Tiistai 20. tammikuuta 2015

Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Maanantai 19. tammikuuta 2015

Nöyryyden ja Herran pelon palkka
on elämä, vauraus ja kunnia.

Sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Galatalaiskirje 5:22-23Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.

Lauantai 17. tammikuuta 2015

Sinun, Herra, on suuruus ja voima, kunnia, kirkkaus ja valta, sillä sinun on kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Sinun on kuninkuus, sinä olet kaikkea muuta korkeammalla.

Perjantai 16. tammikuuta 2015

Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.

Torstai 15. tammikuuta 2015

Psalmi 90:4Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
kuin eilinen päivä, mailleen mennyt,
kuin öinen vartiohetki.

Keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa.

Tiistai 13. tammikuuta 2015

Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.

Maanantai 12. tammikuuta 2015

Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.

Sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.

Lauantai 10. tammikuuta 2015

Roomalaiskirje 14:11Onhan kirjoitettu:
– Niin totta kuin elän, sanoo Herra,
jokainen polvi on notkistuva minun edessäni
ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.

Perjantai 9. tammikuuta 2015

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle,
yö julistaa yölle.

Torstai 8. tammikuuta 2015

Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.

Keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.

Tiistai 6. tammikuuta 2015

Muista, mihin Herra, sinun Jumalasi, sinua velvoittaa. Kulje hänen teitään ja noudata hänen säädöksiään ja määräyksiään, hänen lakejaan ja hänen liittonsa ehtoja, jotka ovat Mooseksen laissa. Silloin menestyt kaikessa mitä teet ja kaikkialla minne käännyt.

Maanantai 5. tammikuuta 2015

Jaakobin kirje 1:3Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä.

Sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kunnon miestä ohjaa rehellisyys,
omaan vilppiinsä kavala kaatuu.

Lauantai 3. tammikuuta 2015

1. Tessalonikalaiskirje 4:16-17Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.

Perjantai 2. tammikuuta 2015

Pidä tämän lainkirjan sanat aina huulillasi. Tutki lakia päivin ja öin, niin pystyt tarkoin noudattamaan kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu. Silloin sinä menestyt ja onnistut kaikissa toimissasi.

Torstai 1. tammikuuta 2015

Psalmi 20:5Täyttäköön hän hartaat toiveesi
ja antakoon toimillesi menestyksen!

Päivän Raamatun jae

Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi,
maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa