Maanantai 31. lokakuuta 2016
Sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Lauantai 29. lokakuuta 2016
Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.Perjantai 28. lokakuuta 2016
Torstai 27. lokakuuta 2016
Keskiviikko 26. lokakuuta 2016
Siunattu on se mies,joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen!
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu,
joka kurottaa juurensa veteen.
Ei se pelkää helteen tuloa,
sen lehvät pysyvät aina vihreinä.
Vaikka tulee kuiva vuosi,
ei sillä ole mitään hätää,
silloinkin se kantaa hedelmää.
Tiistai 25. lokakuuta 2016
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.Sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.Lauantai 22. lokakuuta 2016
Perjantai 21. lokakuuta 2016
Keskiviikko 19. lokakuuta 2016
Ruumiin harjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä.Tiistai 18. lokakuuta 2016
Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta –kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun,
niin saat rakkautta ja kiitosta
sekä Jumalalta että ihmisiltä.
Maanantai 17. lokakuuta 2016
Sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Lauantai 15. lokakuuta 2016
Tee kulkuni vakaaksi ohjeillasi,älä anna minkään vääryyden vallita minua.
Perjantai 14. lokakuuta 2016
Torstai 13. lokakuuta 2016
Keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Herran pelko on viisauden alku,Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.
Tiistai 11. lokakuuta 2016
Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.Sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Lauantai 8. lokakuuta 2016
Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä.Perjantai 7. lokakuuta 2016
Torstai 6. lokakuuta 2016
Keskiviikko 5. lokakuuta 2016
Tiistai 4. lokakuuta 2016
Maanantai 3. lokakuuta 2016
Sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Lauantai 1. lokakuuta 2016
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.Päivän Raamatun jae
Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi,maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.