DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Arkisto (Tammikuu 2023)

Tiistai 31. tammikuuta 2023

1. Johanneksen kirje 2:17Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.

Maanantai 30. tammikuuta 2023

Saarnaaja 4:9Kaksin on parempi kuin yksin,
sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan.

Sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Roomalaiskirje 6:22Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän.

Lauantai 28. tammikuuta 2023

Roomalaiskirje 12:9Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä.

Perjantai 27. tammikuuta 2023

Psalmi 147:3Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut,
hän sitoo heidän haavansa.

Torstai 26. tammikuuta 2023

2. Korinttilaiskirje 9:7Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

Keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Kolossalaiskirje 3:23-24Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta.

Tiistai 24. tammikuuta 2023

Jesaja 43:2Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astut tulen lävitse, sinä et pala
eikä liekki sinua polta.

Maanantai 23. tammikuuta 2023

Roomalaiskirje 12:4-5Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.

Sunnuntai 22. tammikuuta 2023

1. Korinttilaiskirje 6:19-20Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!

Lauantai 21. tammikuuta 2023

Psalmi 59:17Mutta minä laulan sinun voimastasi
ja ylistän sinun uskollisuuttasi joka aamu,
sillä sinä olet turvani,
pakopaikka hädän päivänä.

Perjantai 20. tammikuuta 2023

Matteus 16:25Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.

Torstai 19. tammikuuta 2023

Saarnaaja 11:10Karkota suru sydämestäsi
ja torju kärsimys ruumiistasi –
silti myös nuoruus, elämän aamu, on turhuutta.

Keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Matteus 5:8Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.

Tiistai 17. tammikuuta 2023

Luukas 12:6-7Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.

Maanantai 16. tammikuuta 2023

Roomalaiskirje 15:4Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.

Sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Psalmi 34:2Minä tahdon aina ylistää Herraa,
lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta!

Lauantai 14. tammikuuta 2023

Filippiläiskirje 4:20Jumalan, meidän Isämme, on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

Perjantai 13. tammikuuta 2023

Jaakobin kirje 4:2Te himoitsette, mutta jäätte vaille, kiihkon ja kateuden vallassa te vaikka riistätte hengen toisiltanne, mutta ette silti saavuta päämääräänne. Te taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä.

Torstai 12. tammikuuta 2023

Sananlaskut 10:32Hurskaan sanat ovat rakkauden sanoja,
jumalattoman puhe valhetta ja vimmaa.

Keskiviikko 11. tammikuuta 2023

1. Korinttilaiskirje 15:21Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.

Tiistai 10. tammikuuta 2023

Johannes 1:5Valo loistaa pimeydessä,
pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

Maanantai 9. tammikuuta 2023

Psalmi 34:23Niitä, jotka turvaavat Herraan,
ei kohtaa tuomio.
Hän lunastaa heidät vapaiksi.

Sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Johannes 15:26Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.

Lauantai 7. tammikuuta 2023

Filippiläiskirje 2:11Ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
»Jeesus Kristus on Herra.»

Perjantai 6. tammikuuta 2023

Job 23:12Hänen sanansa käskyjä minä tottelen,
minä pidän ne aina silmieni edessä.

Torstai 5. tammikuuta 2023

Johannes 3:5Jeesus vastasi: »Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.»

Keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Galatalaiskirje 5:4Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

Tiistai 3. tammikuuta 2023

Psalmi 103:1Ylistä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.

Maanantai 2. tammikuuta 2023

Miika 7:7Mutta minä kohotan katseeni Herraan,
odotan pelastusta Jumalaltani.
Jumalani kuulee minua!

Sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Apostolien teot 17:30Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.

Päivän Raamatun jae

Olkoon Herra, meidän Jumalamme, kanssamme niin kuin hän on ollut isiemme kanssa! Älköön hän jättäkö meitä, älköön hylätkö meitä.

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa