DailyVerses.netAiheetSatunnainen jaeTilaa

Arkisto (Toukokuu 2019)

Perjantai 31. toukokuuta 2019

Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.

Torstai 30. toukokuuta 2019

Apostolien teot 1:9Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.

Keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Sananlaskut 3:7-8Älä luulottele olevasi viisas;
pelkää Herraa ja karta pahaa.
Siinä on sinulle lääke,
joka pitää koko ruumiisi terveenä.

Tiistai 28. toukokuuta 2019

Ilmestyskirja 1:8»Minä olen A ja O, alku ja loppu», sanoo Herra Jumala, hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias.

Maanantai 27. toukokuuta 2019

Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä.

Sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Psalmi 23:4Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.

Lauantai 25. toukokuuta 2019

5. Mooseksen kirja 5:33Vaan kulkekaa vakaasti sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teidän kulkea. Silloin menestytte ja saatte elää kauan siinä maassa, jonka otatte omaksenne.

Perjantai 24. toukokuuta 2019

Kolossalaiskirje 3:13Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.

Torstai 23. toukokuuta 2019

Psalmi 71:8Siksi minun suuni tulvii kiitosta
ja alati ylistää ihanuuttasi.

Keskiviikko 22. toukokuuta 2019

2. Korinttilaiskirje 7:1Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle.

Tiistai 21. toukokuuta 2019

Jesaja 41:10– Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!
Älä arkana pälyile ympärillesi
– minä olen sinun Jumalasi.
Minä vahvistan sinua, minä autan sinua,
minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.

Maanantai 20. toukokuuta 2019

Psalmi 128:1Onnellinen se, joka pelkää Herraa,
se, joka vaeltaa hänen teitään.

Sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa.

Lauantai 18. toukokuuta 2019

Jesaja 43:2Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astut tulen lävitse, sinä et pala
eikä liekki sinua polta.

Perjantai 17. toukokuuta 2019

Miten hyvä ja kaunis onkaan
veljesten yhteinen, sopuisa elämä!

Torstai 16. toukokuuta 2019

»Kaikki on luvallista» – mutta kaikki ei ole hyödyksi. »Kaikki on luvallista» – mutta kaikki ei ole rakentavaa.

Keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Johannes 15:13Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.

Tiistai 14. toukokuuta 2019

Sananlaskut 3:11-12Älä torju, poikani, Herran kuritusta,
älä katkeroidu, kun hän ojentaa sinua –
jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa
niin kuin isä omaa lastaan.

Maanantai 13. toukokuuta 2019

1. Korinttilaiskirje 10:31Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.

Sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Jesaja 49:15-16Unohtaako äiti rintalapsensa,
unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?
Vaikka hän unohtaisikin,
minä en sinua unohda.
Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt,
ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.

Lauantai 11. toukokuuta 2019

Kun vanhurskaat huutavat apua, Herra kuulee
ja pelastaa heidät kaikesta hädästä.
Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän,
hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Perjantai 10. toukokuuta 2019

Matteus 24:35Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

Torstai 9. toukokuuta 2019

2. Korinttilaiskirje 1:3-4Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.

Keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Jumalaton ottaa lainaa mutta ei maksa takaisin,
vanhurskas on hyväsydäminen ja antaa omastaan.

Tiistai 7. toukokuuta 2019

2. Korinttilaiskirje 9:8Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Maanantai 6. toukokuuta 2019

Roomalaiskirje 2:6Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.

Sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,
sinun lähtösi ja tulosi
nyt ja aina.

Lauantai 4. toukokuuta 2019

Herra, teidän Jumalanne, on anteeksiantava ja laupias eikä käännä pois kasvojaan, jos palaatte hänen luokseen.

Perjantai 3. toukokuuta 2019

Johannes 4:24Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.

Torstai 2. toukokuuta 2019

Psalmi 32:5Minä tunnustin sinulle syntini,
en salannut pahoja tekojani.
Minä sanoin: »Tunnustan syntini Herralle.»
Sinä annoit anteeksi pahat tekoni,
otit pois syntieni taakan. (sela)

Keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Galatalaiskirje 2:20Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.

Päivän Raamatun jae

Olkoon Herra, meidän Jumalamme, kanssamme niin kuin hän on ollut isiemme kanssa! Älköön hän jättäkö meitä, älköön hylätkö meitä.

Vastaanota päivittäinen Raamatun jae:

Päivittäinen ilmoitusSähköpostiFacebookAndroid-appVerkkosivustollasi?

Satunnainen Raamatun jae

Ohjaa lapsi heti oikealle tielle,
niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.
Seuraava jae!Kuvan kanssa

Lahjoittaa

Auta minua levittämään Jumalan sanaa (vielä vähemmän) mainoksilla:
Lahjoittaa